Kaada lasiin lempijuomaani

Kaikki paitsi illat Ranskan Rivieralla ja tislaamon terassilla on turhaa. Varsinkin ilman asianmukaisia cocktaileja.

Uusi normaali, vanhat tavat

Onko tämä viimeisen vuoden ajan eletty nyt sitä uutta normaalia vai väliaikaista vain? Niin tai näin, vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua. Kieltoja, sääntöjä, tapaamisia turvavälein. Kotiruokaa ja käsidesiä. Ulkomaan matkat jäivät kuitenkin tekemättä. 

Kotitoimistolta jännän äärelle

Toimistolla Isossakyrössä käy yleensä hälinä. Kuka on tulossa, kuka menossa. Pöydän kulmalta löytyy milloin kenenkin kahvikuppi. Toimiston viereisessä huoneessa on laboratoriotila, jossa tislaustiimin porukka haistelee, maistelee ja välistä tanssahtelee. Janin työpöydältä on suora yhteys tapahtumiin, mutta hän ei normaalisti keskeytä töitään kummallisten tanssiliikkeiden takia. Kaikkeen ehtii muutamassa vuodessa tottua. Matkailun loppumiseen ei kuitenkaan ihan vielä.

Parhaan whisky sour -drinkin saa epäilemättä tislaamon baarista. Mutta onhan siinä vissi ero nauttia juomaa työpäivän päätteeksi kolmen metrin päästä työpöydästä tai esimerkiksi Nizzassa. Sinne Jani palaisi nauttimaan lempidrinkkiään. Viimeksi hän joi sen Negresco-hotellin baarissa. Oli jo lokakuu, mutta aurinko lämmitti vielä. Drinkit oli tehty taidolla ja hiljalleen hämärtyvä ilta sai tunnelman sähköistymään kuin vanhoissa Bond-leffoissa konsanaan.

Unelmista totta

Herätämme Janin muistoista. Toimiston nurkassa olevan sohvan jousitus ei ole enää parhaimmillaan, mutta hetken siinä voi mukavasti loikoilla. Kyröjoki on vielä jäässä. Keväinen auringonpaiste on kuitenkin tuonut toivon tullessaan. Lasi ei tule ikuisesti olemaan tyhjä, jos ajattelee posin kautta.

Kotimaan matkailu pitänee vielä tänä kesänä pintansa. Jani suositteleekin kurvaamaan tislaamon pihaan ja viettämään kesäiltaa terassilla. Kyrön uusi keittiö pääsee vihdoin tarjoilemaan purtavaa vieraille läheltä ja kaukaa.

Kuka kaipaa Ranskan Rivieraa, kun suomalaisen rukiin mausta pääsee nauttimaan yöttömässä yössä tislaamon tarinoiden äärellä.