Kaada lasiin lempijuomaani

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää eikä tequilasta tehtyjä drinkkejä!

Eikä missään tapauksessa aamua ilman kahvia!

Jenni on vetänyt tislaamokierroksia jo muutaman vuoden ajan, mutta on edelleen päiviä, jolloin häntä on mahdoton ensisilmäyksellä tunnistaa. Tukan väri kun voi päivästä riippuen olla mitä tahansa taivaan ja maan ja sateenkaaren värien väliltä.

Kun lempidrinkit tulivat puheeksi Jenni nauroi ääneen ja tunnusti, että on joskus juonut muutakin kuin Kyrön tuotteita. Kuten silloin erään Portugalin reissun aikana niitä taivaallisia Caipiroskia. Paikka oli salakapakkamainen baari, jossa tummanpunaiset seinät loivat tunnelmaa. Illan aikana ostetut juomat lisättiin kortille, joka kuitattiin lähtiessä ovimiehelle. Jenni ei suostunut paljastamaan montako Caipiroskaa kortille laitettiin, mutta muisti ettei mitta-astioille siinä paikassa ollut tarvetta.

Kissaihmisiä

Kun ravintola ja vierailukeskus suljettiin viime keväänä koronan takia, tuli ravintola-alan moniosaajasta käsidesikuningatar. Paketit lähtivät matkaan suurelta osin siitä syystä, että Jenni niitä aamusta iltaan laittoi matkaan. Haavat käsiin tulivat kuitenkin ihan muista syistä, sillä enemmän kuin mitään, Jenni rakastaa kissoja. Kotona niitä on kaksi kappaletta. Ja pian ne pääsevät muuttamaan vanhaan kouluun, jota Jenni tällä hetkellä puolisonsa kanssa remontoi.

Suomen kesää odotellessa Jenni tekee Caipiroskan sijaan itselleen mieluiten juoman Pink Ginistä ja Raparperi-tonicista. Tai tynnyrikypsytetystä ginistä ja Ginger Alesta. Kunhan vain ei tequilaa missään muodossa.