#Pääpäivä (only in Finnish this time)

Pämppäämään lähteminen vilahtelee biisien lyriikoissa, iltapäivälehtien otsikoissa, reality-tähtien someissa. Pääpäivää seuraava olotila kuuluu suomalaisen juomakulttuuriin yhtä määrittelevänä piirteenä kuin sisu saunomiseen. Vai kuuluuko?

Unelmia ja juomakulttuurihommia

Todettakoon, että aihe väkevän viinan tislaajan näkökulmasta pohdittuna nostaa varmasti kulmakarvoja, mutta suhtaudumme keskusteluun vastuullisesta juomakulttuurista varsin vakavasti.

Alkoholilla on monessa yhteydessä merkittävä, ihmisiä yhteen kokoava rooli – kunhan se ei ole pääosassa. Kyrön arvoissa korostuu yhteisöllisyys. Kaikki tuotteemme on kehitetty rehellisesti hifistellen rehelliseen hifistelyyn. Nautintoaineen pitäisi tarjota juurikin sitä – nautintoa.

Idea Kyrön tislaamosta sai alkunsa saunan lauteilla. Viisi ystävystä maisteli amerikkalaista ruisviskiä pohtien, miksi kukaan Suomessa ei ollut tislannut rukiista juuri muuta kuin vodkaa. Jaettu visio maailmanluokan ruistislaamosta on sittemmin sitonut viisi perustajajäsentä pysyvästi yhteen ja rohkea visio on houkutellut matkalle mukaan lähes nelikymmenhenkisen ruisperheen. Kyröjoen varrella komeileva tislaamo on koko tiimin yhdessä toteuttama unelma, joka konkretisoituu nyt jo useamman kansainvälisesti tunnustetun suomalaisen ruistisleen muodossa.

Seura ennen kaikkea

Alusta saakka oli selvää, että tekemiseen liittyisi selkeät brändiarvot. Ne siunattiin käyttöön löylykauhalla, tietenkin. Arvojen tehtävä on ohjata yrityksen toimintaa, antaa selkäranka strategialle ja jokaiselle kohtaamiselle brändin ja ihmisen välillä. Kyrön arvoista voit lukea tarkemmin täältä. Ne varmistavat, että uskallamme aina tehdä asioita omalla tavallamme ja nautimme (elämästä, hyvästä seurasta ja juomista) ilman turhaa pätemistä. Meille yrityksenä on ensisijaisen tärkeää luottaa ihmisiin ympärillämme ja olla itse luottamuksen arvoisia. Emme ota itseämme liian vakavasti, nauruhan tunnetusti pidentää ikää. Ennen kaikkea haluamme koota ihmisiä yhteen rukiisten juomien ja tarinoiden äärelle.

Pääpäivä-kampanja tarjosi meille oivallisen mahdollisuuden tuoda arvomaailmaamme vahvemmin esille ja osallistua keskusteluun vastuullisesta alkoholin nauttimisesta positiivisen viestin kautta.

Kyse on lopulta yksinkertaisesta ajattelumallin muutoksesta; holtittoman pämppäämisagendan sijaan pääpäivän viettoon lähdetään parhaassa mahdollisessa seurassa vilkkaan keskustelun ja miksei saunankin kautta. Tärkeiden ihmisten kanssa yhdessä vietetty aika on – etenkin viimeisen vuoden valossa – se, millä on väliä. Juotavalle on roolinsa, mutta sen ei missään nimessä pitäisi olla illan pääosan esittäjä.